Hauskanpitoa ilman päihteitä

Sprayn toimittaja haastatteli esimerkillistä nuorta, joka kieltäytyy kaikista päihteistä rohkeasti. Kukka-Maria Mustonen liittyi Suomen Punaisen Ristin jäseneksi siskonsa innoittamana kolme vuotta sitten.

– Kävimme siskoni kanssa yhdessä ensiapukilpailussakin ulkomailla. Kävimme Joensuun osaston järjestämissä ensiapu-illoissa, koulutuksissa ja yhteisissä käytännön harjoituksissa. Kävin ensimmäisen ensiapukurssini Virossa kansainvälisellä kurssilla, hän kertoo.

– Suomen Punainen Risti antoi minulle paljon kokemusta ja tietoutta ensiavusta ja päihteistä. Nykyisin aikani menee täysin opiskelujen ja urheilun lomassa, joten valitettavasti SPR-toiminta on jäänyt osaltani hyvin vähäiseksi, Kukka-Maria kertoo.

 

 

 

 

Näin Kukka-Maria vastasi tiukkaan päihde-kyselyyn:

Miksi et käytä laisinkaan tupakkaa ja päihteitä?
En käytä päihteitä, koska en koe niiden antavan mitään itselleni.

Miksi et ole alkanut polttaa tai jos olet joskus polttanut, niin miksi lopetit tupakoinnin?
En ole alkanut polttaa, koska vanhempien ja koulun valistus tupakan haitoista teki minuun suuren vaikutuksen. Koin tupakan vastenmieliseksi etenkin sen hajun takia.

Mitä hyötyä on tupakoimattomuudesta?
Ei ole riippuvainen mistään, pystyy hyviin urheilusuorituksiin ja ei mene rahaa tupakkatuotteisiin!

Kärsitkö muiden tupakoinnista?
En.

Mitä mielestäsi tarkoittaa riippuvaisuus?
Mielestäni riippuvaisuus tarkoittaa sitä, että asia on jatkuvasti mielessä. Mielestäni riippuvaisuus ilmentyy myös siten, että on pakonomainen tarve saada käsiinsä esimerkiksi päihteitä, vasta tämän jälkeen olo helpottuu.

Miksi luulet ihmisten käyttävän tupakkaa ja päihteitä niiden haittavaikutuksista huolimatta? 
Uskon, että varsinkin nuorilla on niin kova sosiaalinen paine aloittaa päihteiden käyttö. Tällä tarkoitan sitä, että nuoret helposti kokeilevat päihteitä toisten nuorten painostuksesta. Lisäksi mielestäni nuorten keskuudessa liikkuu sellaisia luuloja, ettei pääse kaveripiiriin mukaan, ellei ole yksi päihteiden käyttäjistä. Uskon, ettei haittavaikutuksista välitetä, koska ajatellaan että parempi olla osa kaveripiiriä kuin ilman sitä. Tietenkin aikuisilla ihmisillä on erilaiset syyt käyttää päihteitä. Usein kuulen heidän sanovan, että vanhasta tavasta on hyvin vaikea luopua, eikä haittavaikutuksista jakseta välittää.

Miksi jotkut alaikäiset nuoret kokeilevat päihteitä ja tupakkaa?
Jos tähän joku tietäisi vastauksen, niin alkoholin käyttö varmaankin saataisiin loppumaan? Kuitenkin luulen, että kuten jo edellä vastasin uskon sen johtuvan kavereiden aiheuttamasta paineesta ja jopa pelosta ettei pääse kaveriporukkaan mukaan. Mielestäni yksi suuri tekijä on myös huoltajat. Jos omassa perheessä tupakoidaan ja käytetään muita päihteitä, saavat alaikäiset siitä vaikutteita. Joidenkin alaikäisten mielestä se on myös ”coolia” ja tosi aikuismaista, kun polttaa salaa tupakkaa.

Millä tavoin päihteistä voi niitä tarjottaessa kieltäytyä?
Sanomalla reilusti, ei kiitos. Itse vietän usein iltaa ystävien kanssa ja he tietävät, etten käytä alkoholia ja he ovat hyväksyneet asian. Jos seurassamme on uusi kaveri joka ei tästä tiedä, saatan saada hyvinkin pitkiä katseita ja ihmettelyä miksi et juo/käytä tupakkaa? Vastaan usein, että mielestäni voin pitää hauskaa ilman päihteitäkin, sekä urheiluharrastukseni vaatii tarkkaa ruokavalion seuraamista ja siihen päihteet eivät kuulu osaksi.

Miksi päihteiden käyttö on vielä vaarallisempaa nuorelle kuin aikuiselle? 
Fyysinen ja henkinen kehitys ei ole vielä kasvanut tarpeeksi. Lisäksi nuoret eivät välttämättä tiedosta riskejä yhtä selkeästi kuin aikuiset.

Miten aikuisten tulisi suhtautua nuorten päihteiden käyttöön?
Mielestäni nykyisin päihteiden käytön valvonta on hyvin paljon löysempää, kuin ennen. Olisi ensisijaisen tärkeää, että kotona ja koulussa valistettaisiin lapsia siitä mitä päihteet ovat ja mitä ne voivat aiheuttaa. On myös sanomattakin selvää, ettei aikuisten tulisi ostaa alaikäisille mitään päihteitä. On kuitenkin tärkeää suhtautua päihteiden käyttöön järkevästi keskustelemalla nuorten kanssa, sillä jos reaktio nuoren päihteidenkäyttöön on hyvin voimakas, saattaa seurauksena olla päinvastainen reaktio, kuin mitä on haluttu.

 

Vastaa joko TOTTA tai TARUA

  • useimmat opiskelutoverit eivät juo viikonloppuna. Tarua
  • Ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Tarua
  • Vanhempien kannattaisi antaa nuorten kokeilla alkoholinkäyttöä kotona, koska silloin se on turvallista. Totta/tarua (ikä ja kohtuus kaikessa)
  • Päihteillä voi helpottaa oloa, jos on paha olla. Tarua
  • Jos käyttää yhtä päihdettä (esim. alkoholia, tupakkaa) on suurempi todennäköisyys, että alkaa käyttää muitakin. Totta
  • On huumeita, joihin jää heti ensimmäisellä kerralla koukkuun. Totta
  • Jos huumeet olisivat laillisia, ne eivät kiinnostaisi nuoria niin paljon. Tarua
  • Tupakkakin on päihde. Totta
  • Nuuskaaminen on terveellisempää kuin tupakointi. Tarua

 

Teksti: Anu Leinonen
Kuva: Henri Heikura