Kuukauden kasvo: Heidi Kosunen
Iloa eloon Punaisen Ristin kautta

Oululainen Heidi Kosunen, 25, nauttii kokemuksistaan, joita Punaisen Ristin toiminnassa mukana olo on tuonut hänelle.
– Suurin rikkaus on ollut, että olen saanut tavata valtavasti uusia ihmisiä ja saanut hyviä ystäviä, aloittaa Heidi.
Oulun yliopistossa biologiaa opiskeleva Heidi oli jo kauan miettinyt, että hän haluaisi vaikuttaa ja tehdä vapaaehtoistyötä. Uuden vuoden lupauksena 2009 hän teki päätöksen, ottamalla itseä niskasta kiinni ja siirtymällä ajatuksista tekoihin.
Tuolloin Heidi tiesi SPR:n toiminnasta lähinnä ensiapukurssit sekä veripalvelun. Hän oli aina ajattelut, että haluaisi suorittaa ensiapukurssit, sillä Heidin mukaan koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja perustaidot on hyvä olla hanskassa. Netistä hän etsi Oulun osaston yhteystiedot ja tiedon siitä milloin ensiapuryhmällä olisi seuraava kokoontuminen. Reippaana ihmisenä hän meni kokoontumiseen mukaan.
– Jo ensimmäisessä ensiapuryhmän tapaamisessa aistin hyvän ilmapiirin ja ihmisten samankaltaisen elämänasenteen ja huomasin olevani heti messissä, kertoo Heidi.
Oulussa nuoriso nosteessa
Heidi on ollut nyt mukana Punaisen Ristin toiminnassa kolme ja puoli vuotta. Hän aloitti ensin vierailemalla säännöllisesti ea-ryhmäilloissa ja sitten meni ea- ja päivystäjäkursseille. Ajan kuluessa hän aloitti työt myös nuorisotoiminnassa ja toimii tänä päivänä yhdyshenkilönä Oulun osastossa. Heidi on Oulun piirihallituksen jäsen ja hän toimi nuorten vuosikokouksen 2012 puheenjohtajana.
Nuorten yhdyshenkilönä toimiessaan Heidi toimii linkkinä hallituksen, piirien ja osastojen välillä. Hän myös vastaa kyselyihin, joita uudet SPR:n toiminnasta kiinnostuneet ihmiset lähettävät sähköpostilla.
– Oulussa oli aikaisemmin vähemmän nuorisotoimintaa, mutta viime aikoina toiminta on piristynyt ja uusia jäseniä on saatu reippaasti lisää, iloitsee Heidi.
Oulun piirissä on koettu nuorennusleikkaus ja jäsenien keski-ikä on nuortunut. Heidi iloitsee, että Oulun piiri sai ansiokkaasti tämän vuoden Nostepalkinnon. Palkinto myönnettiin ansiokkaasta nuorisotoiminnan nostamisesta keskiöön.
Oulussa lanseerattiin vuosi sitten nuorten ystävätoiminta. ”Lähekkö nää messiin”- kampanjan päätarkoitus on tehdä ja harrastaa nuorten kanssa yhdessä.
Nuoret hukassa? – koulusta ne löytyvät
Tulevaisuudessa Heidi toivoisi näkevänsä, että monikulttuurisuuteen pystyttäisiin vastaamaan entistä paremmin. Hänen mukaansa suomalaiset osaavat erittäin hyvin englantia ja kielen ei pitäisi olla ongelma toimiessa ulkomaalaistaustaisten ihmisten kanssa. Hän näkisi mielellään enemmän yhteistyötä koulujen ja SPR:n välillä. Koulut ovat ne paikat, joista löytyvät parhaiten myös ulkomaalaistaustaiset nuoret.
Heidi on toiminut opiskeluidensa ohessa sijaisopettajana. Hän kertoo, että Punaisen Ristin kautta saaduista taidoista ja tiedoista on ollut apua myös koulumaailmassa. Opettaja tekee töitä koko persoonallaan ja Heidi huomaakin ujuttaneensa SPR:stä saatua tietouttaan käytännön esimerkkeihin.
– Esimerkiksi Haitin maanjäristyksen aikaan, oli helppo havainnollistaa oppilaille, että myös Suomesta lähtee alueelle SPR:n kautta apua ja näin Haitin maanjäristys pääsi lähemmäksi myös oululaisten nuorten ajatuksia, kertoo Heidi.
Sosiaalinen pääoma on aivan huippujuttu
Suomen Punainen Risti on tuonut erilaisia mahdollisuuksia mukanaan. Heidi iloitsee suuresti sosiaalisesta pääomasta, jonka hän on saanut järjestön kautta.
– Tuntuu turvalliselta ajatella, että jos joudun muuttamaan työn vuoksi toiselle paikkakunnalle, minulla on olemassa jo jokin yhteisö, jonka kautta tapaan ihmisiä, kertoo Heidi.
Työnhakutilanteissa CV:ssä oleva Punaisen Ristin vapaaehtoisuustyökokemus on katsottu eduksi ja se on saanut arvoisensa huomion.
Vapaaehtoisena olo koostuu siitä, mitä on itse valmis tekemään. Heidi kertoo miettineensä yksi päivä kuinka paljon hän tosiasiassa antaa aikaa SPR:lle.
– Päivittäin tulee ainakin mietittyä Punaista Ristiä ja lähetettyä ”työ”sähköpostia. Useasti onkin oma työlista Punaisen Ristin jutuille, jotta muistaa tehdä kaiken mitä aikoi.
Punainen Risti on tuonut Heidille useita mukavia muistelun arvoisia kokemuksia.
– Olen saanut paljon iloa tuottavia tilanteita arjen keskelle. Eräs hupaisa kokemus oli, kun esitin järjestöristeilyllä Reddie- maskottia. En tahtonut nähdä maskin alta mitään ja sokkona kuljeksin viihdyttämässä laivalla olevia lapsia, joilla oli kuitenkin ilmeisen hauskaa. Onneksi kukaan ei nähnyt kuka siellä maskin takana toittoili, nauraa Heidi.
Teksti: Maria Pöyskö
Kuvat: Alejandro Lorenzo
